maanantai 19. tammikuuta 2009

Vähän raportointia

Noniin, josko sitä ehtis taas välillä kirjottaan. Kaikki vapaa-aika on vierähtänyt lähiaikoina PS3:n kanssa (hiukan myös netbookin, se pitää kumminkin lähettää takuukorjattavaksi näyttövian takia). Pelejä vielä aika vähänlaisesti, asiaa ollaan kuitenkin kovaa vauhtia korjaamassa. :)

Little Big Planetissa edistytään lujaa, lännenkaupunki vaan tuottaa hiukan vaikeuksia Orsonille. :D Hiukan mielekkäämpää on kun saatiin toinen ohjain vihdosta viimein. Lataustelakkaa odotellessa.. Metal Gear Solid 4:ääkin alotin jo, vaikuttaa hyvältä paketilta, vaikka onkin saanut haukkuja liian pitkistä välivideoistaan. Tuskin muodostuu itselleni kynnyskysymykseksi. Lego Batman on uusin pelihankinta. Sekin vaikuttaa ensimmäisen osion jälkeen vallan kivalta. Viikonloppuna käytiin Vammalassa ja saatiin siellä (taas) visio: Buzz Special Edition! =D Harmillista, ettei Amazonissa ole mynnissä samaa versiota kuin Suomessa, pitää maksaa siitäkin ryöstöhintaa.

Teräväpiirtoelokuvakirjastokin sisältää jo kaksi nimikettä: Rottatouille ja Batman Dark Knight. Viimeisestä Orsoni ei vielä tiedä mitään, ja repii varmasti pelihousunsa kun lukee/kuulee/löytää. :P

Ei kommentteja: