torstai 1. tammikuuta 2009

Uusi vuosi, uudet kujeet

Ja kuten vuoden vaihteessa on yleensä tapana, teen minäkin lupauksen alkaa päivittämään blogia hieman useammin. :)

Paljon on viimeisten viikkojen aikana tapahtunut. Kaksi viikkoa sitten olin silmäleikkauksessa, josta mainitsinkin viimeisimässä postauksessa. Leikkaus onnistui hyvin, ja nyt näkö on kirkas. Silmät tuppaavat vielä kuivumaan, mutta sitä varten on laatikollinen silmätippoja.

Haimme kotiin myös Ainon. Pieni kisuvauvamme kotiutui mainiosti, ja on jo ehtinyt sulattamaan molempien sydämet. Ainolle ei voi olla vihainen, vaikka tuo on ottanut tavaksi herättää meidät keskellä yötä nuolemalla korvaa (siis meidän korvia) ja käpertymällä pään viereen nukkumaan. Se vaan kehrää niin suloisesti, ettei sitä voi kuin katsella. <3

Joulu tuli ja meni, ja joulupukki oli tänä vuonna hyvällä tuulella. Oli hämmentävää saada enemmän lahjoja kuin pikkusiskot. Ehkä olin ollut superkiltti.

Uudenvuoden vietimme kahdestaan (tai olihan Ainokin täällä, eli kolmistaan) Turussa. Joimme viiniä, söimme herkkuja ja katselimme Tim Burtonin Sweeney Todd -elokuvan. Toisaalta fiilis oli jotenkin haikea, sillä vuoden vaihteessa "kuuluu" juhlia porukassa, mutta totta puhuakseni, en oli halunnut olla missään muualla.

Pakko laittaa kone kiinni, Aino kaipaa hellyyttä. <3

Ainiin, tässä kohtaa kuuluisi olla suloinen kuva Ainosta, mutta meillä on hieman teknisiä vaikeuksia. (Eli siis jätimme kameran Vammalaan. :D)

Ei kommentteja: