Viikko sitten olin leikkauksen jälkitarkastuksessa, ja kaikki oli mennyt hyvin. Läppä näytti hyvältä, ja eikä miinuksia ollut yhtään. Jei! :) Puoli vuotta pitää vielä jännätä mahdollista uusintaleikkausta, mutta nyt näytti ainakin hyvältä.
Hyvin uutisten kunniaksi päätin hieman hemmotella itseäni (siihen on jotenkin niin helppo keksi jos jonkinlaista perustetta :D) ja ostaa muutaman uuden käsityökirjan. Toisaalta, kaikkihan käyttävät rahaa harrastuksiinsa, ja käsityöt ovat minulle harrastus. Ensin ostin ihanan 201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin, jota olen himoinnut jo pitkään. Toinen kirja, Neulo tähtiä, olikon sitten ihan puhdas heräteostos. Miten muka olisin voinut vastustaa kirjaa, josta löytyvät ohjeen mm. Marilynin, Elviksen ja Albert Einsteinin neulomiseen? Aivan, en mitenkään.Aino alkaa hiljalleen oppia tapoja. Neiti nukkuu lähes kiltisti yöt, ja antaa muiden nukkua. Päivällä sitten riehutaan sitäkin enemmän. Tälläisen kuvan sain napattua Ainon säntäillessa paikasta toiseen:

Tänään vierailimme keskustassa, ja yllättäen, mukaan tarttui kaksi KIRJAA. :) Heti Akateemisen kirjakaupan ovella bongasin Torey Haydenin uusimman kirjan Lapsi muiden joukossa. Takakannen perusteella kirja vaikuttaa aivan loistavalta, enkä ole vielä tähän mennessä lukenut huonoa Haydenin kirjaa. En tiedä koska uskallan aloittaa lukemisen, sillä en saa nokkaani opuksesta irti ennen kuin olen lukenut sen läpi. Ja nyt kun olisi kaikkea muutakin tärkeää tekemistä.. Lisäksi ostin Frank Millerin sarjakuvan Batman: The Dark Knight strikes again. Lisäksi pistin Amazonista tilaukseen pari muutakin Bätmäni-albumia.
Tähän loppuun voisin vielä esitellä uuden kissatuttavuuden, sisareni kissan Helmin. Helmi on aivan hurmaava kolmen kuukauden ikäinen maatiaispentu. Helmistä olisi kuvia enemmänkin, mutta jostain syystä ne eivät suostu latautumaan bloggeriin. Pitänee konsultoida meidän perheen tietokone-experttiä, että saadaan kuvat julkaistuksi. :)


