maanantai 23. helmikuuta 2009

Vapaaehtoisuus? Ei enää ikinä.

Ja taas on hetkinen päivityksistä vierähtänyt. (Tuskin sitä enää tarvitsisi sanoa, ollaan aina kirjoiteltu niin harvakseltaan, että tuskin kukaan odottaa nopeampiä päivityksiä.)

No, kuitenkin. Viime viikko vietettiin Levin lumisissa maisemissa, ja voin ylpeästi todeta että onnistuin siirtämään viisauttani eteenpäin. Opetin nimittäin Päkän lautailemaan. Nyt tuo pahuksen jätkä laskee taitavammin kuin minä. :P Tässä vielä hieman fiiliskuvaa mäestä. Salamyhkäisen anonyymisti, kuten aina.



Reissulla tapasin myös muutaman hauskan kaverin.


Näitä kavereita kutsutaan alpakoiksi, ja minun mielestäni ne ovat kertakaikkisen hurmaavia. Kävimme matkan aikana katsomassa poroja ja huskeja, ja sieltä löysimme myös nämä veijarit. Olin heti myyty. <3


Niin, ja vielä tuosta otsikosta. Osallistuin tänään koulussa vapaaehtoisesti tutkimusprojektiin, ja annoin luvan pistellä itseäni. Jostain syystä pistäminen sattui (ei ole sattunut koskaan ennen), ja seurauksena oli komea mustelma (vaikka varmasti painoin tarpeeksi kauan). Lisäksi illalla huomasin että teippi oli aiheuttanut miellyttävän allergiareaktion kyynärtaipeeseen. No, ehkä kaikki oli vain surkeiden sattumusten summa.

Loppuun vielä pieni kevennys. Yllätin tänään jopa itseni, ja kävin sauvakävelyllä. Nolasin itseni tietysti täysin heiluttemalla sauvoja kuin 68-vuotias eläkeläinen, mutta kaiken nöyryytyksen korvasivat kaksi ihanaa citykania jotka näin kaartaessani kotipihaan.

1 kommentti:

Bailarína kirjoitti...

MUN LAUTANI < 3 cc emotion.