tiistai 24. kesäkuuta 2008

Pum.

Viime kerrasta onkin sitten taas ”vähän” aikaa vierähtänyt. Semmonen 23 päivää jos ollaan tarkkoja. Tällä välillä onkin tapahtunut jonkin verta enemmän kun mitä päivässä tai parissa. Neloselta tulee muuten toiveuusinta 4D: Maailman pienin penis. Se on 7 senttinen.

Intissä oli aketusta ja loppusotaa; se siitä. Samanlaista paskaa se on päivästä toiseen. Nyt olen lomalla viidettä päivää, tuntuu kivalta. Päivä vielä, sitten pari päivää pokkurointia ja lomille taas. Huomenna muuten on allekirjottaneen syntymäpäivät! Olen siis tasaiseen tahtiin vanhentunut 20 vuotta. Kai sitäkin voi pitää saavutuksena. No ainakin saan ostaa Alkosta viinaa.

Tänään – 24.6. – olin kattomassa Orsonin työmaata. Tai eihän se oikeastaan Orsonin ole, mutta onpahan siellä töissä. Siellä oli hipeillä joku festari, muttei nähty yhtäkään. Kulkulupasysteemit siellä on kyllä melkosen perseestä. Päivän päätteeksi päästiin räjäytystiimin kanssa seuraamaan räjäytystä. Siinä oli kaksi kertaa iso pum. That’s it. Oli se kuitenkin aikamoinen kokemus. Eipä oo kellään paukkunu sataset samaan tyyliin. Nyt kello on 22.39, eli olen kirjoittanut tätä jo kymmenen minuuttia. Alkaa olla aika pistää tälle stoppi tältä päivältä. So long and thank’s for all the fish ☺

Ei kommentteja: