Hetki on vierähtänyt viime postauksesta, mutta uskollisimmat fanit eivät ole meitä hyljänneet. Näin vuoden vaihtumisen kunniaksi ajattelin listata omat uuden vuoden lupaukseni.
1. Yritän olla naisellisempi.
Okei, farkut ja t-paita on niin helpot vetää aamulla päälle, mutta yhtä helppoa on laittaa hame ja paita. Hameiden ja korkojen käytöstä tulee parempi mieli kuin farkkujen, joten miksi en käyttäisi niitä enemmän?
2. Vähennän rankasti/lopetan kiroilun kokonaan.
Kiroilu ei ole kovin naisellista, eikä muutenkaan kuulosta kivalta. En ole vielä keksinyt kaikille sanoille korvaussanoja, mutta esimerkiksi "jumaliste" tulee olemaan käytössä.
3. Käytän vähemmän rahaa käsitöihin ja teen niitä enemmän itselle.
Kotona on kaappi täynnä kankaita, lankoja, lehtiä, ohjekirjoja ja kaikkea mahdollista sälää. Mitä muka voin enää tarvita? Hyvä kun ehtisi vanhoja käyttää pois. Langat ja kankaat ovat yllättävät kalliita.
Nyt kun olen koko syksyn tehnyt käsitöitä muille, on pää pursunnut ideoita neuleista ja käsitöistä joita voisi tehdä itselle. Paras alkaa toteuttaa niitä. Laitan kuvia kun saan jotain valmista. :)
4. Ja tietysti vielä perinteiset:
Lisään liikuntaa, olen ahkerampi koulussa, syön terveellisemmin, ulkoilen enemmän, siivoan enemmän.. jne. Samat läpäläät jotka kaikki lupaavat joka vuosi. Olisi tietysti kiva, jos nämä viimeksi mainitut pitäisivät paikkaansa, mutta epäilen vahvasti etteivät pidä.
Mitä uuden vuoden lupauksia teillä lukijoilla on? :)
